Alkutarina
Tämän alkutarinan pääosassa on hattu, joka aina kesken leikin valui silmille. Hattu, jonka esteettisyyden huippu oli raidoitus tai tupsutus tai tupsutus-raidoitus, koko paketti yhdessä...
Toki tämä hattu oli lämmin ja helppo hoitaa, mutta se oli aivan kertakaikkisen kamala ja mielikuvitukseton tekele...
Tapasin tällaisen hattuyksilön ensi kerran vuonna -95 ja useat treffit tämän jälkeen pistivät ajatuksen rattaat päässäni pyörimään...
Miksei hattu voisi olla hassu, värikäs, täynnä ajatusta ja tunnetta kuten lapsi itsekin on?
Miksei lapsen maailmaa voisi rikastuttaa pienillä arkisilla lapsellisuuksilla?
Olisiko mahdollista suunnitella hattu, joka olisi niin hyväntuulisen lämmin kuin helppo hoitaakin ja joka kesken leikin ei valuisi silmille?
Olisiko todella mahdottomuus suunnitella hattu, joka hassuttelunsa ja arjen toimivuutensa vuoksi ihastuttaisi niin itse aikuista kuin pikkuriikkistä käyttäjäänsäki, sitä "vaativampaa" osapuolta?
Jotta oikeasti ymmärtää sen, että lapsen juttu on eri kuin aikuisen juttu niin ainakin minusta piti ensin tulla äiti ja olla osasena lapsieni jokapäiväisessä "MÄ EN HALUU!"-meiningissä, puolin ja toisin ;o)
Opin ymmärtämään sen, kuinka tärkeää on rikastaa lapsen "leikin maailmaa" aivan pikkuriikkisillä ja yksinkertaisilla arkisilla asioilla. Pienillä ja yksinkertaisilla asioilla kun on lapsen maailmassa se kaikkein suurin merkitys.
Minä halusin rikastaa lapsen luovuutta ja leikkiä lapsen tavallisessa arkipukeutumisessa. Halusin, että lapseni saa olla lapsi, myös pukeutumisessaan. Näin syntyi ensimmäinen hattuni - lohikäärmehattu.
Ajan myötä ajatus kasvoi ja vastalauseilla vahvistui. Ideat kasvoivat kokonaisiksi vaatemallistoiksi ja ihanan uskomatonta, että tässä sitä nyt ollaan, kopioista huolimatta!
Tutustukaa ja rakastukaa lapseen itsessänne. Ei se aikuisuus niin kamalan vakava asia ole. :o)
Valitse alaryhmä:
|